Välillä on p*rseestä olla yrittäjä

Välillä on p*rseestä olla yrittäjä
Varoitus jo etukäteen, että tämä blogiteksti ei tule olemaan erityisen positiivinen vaan haluan tulla jakamaan fiiliksiä tämän koroviruksen tiimoilta yrittäjän näkökulmasta.

Moni on varmasti lukenut somesta ja lehdistä, että koronavirus vaikuttaa todella paljon yrityksien liiketoimintaan. Olen kieltämättä päässyt tässä parin viikon aikana näkemään paljon uusia tilanteita, joihin ei ole osannut varautua. Aluksi koronavirus jylläsi Koreassa ja lentoja Koreaan vähennettiin, jolloin meidän tavaran saanti vaikeutua. Meillä myöhästyi useilla viikoilla meidän toimitukset ja ne itse asiassa tulee vasta tällä viikolla Suomeen. Ahdisti, että miten tavara riittää esimerkiksi Prismoille ja muiden meidän yritysasiakkaille. Satunnaiset tuotepuutokset verkkokaupassa eivät ole niin vakavia kuin se, että ei voida toimittaa yrityksille tuotteita. 

No tästä selvittiin ja tällä viikolla meille on tulossa yhteensä 3 kuormaa tavaraa. Ja mites sitten kävikään, korona alkoi jylläämään Suomessa ja myynti loppui kuin seinään. Ihmiset ilmeisesti ostaa tällä hetkellä vain vessapaperia 😀 Eikä ole tarkoitus kerätä nyt mitään säälipisteitä tai syyllistää ihmisiä, että p*rkele ku ette osta edes verkosta sillä ymmärrän kyllä, että huoli omasta ja läheisten terveydestä on ensisijainen ja niin se on toki meillä yrittäjilläkin. Meille ei vaan kukaan maksa kuun lopussa automaattisesti palkkaa tilille vaan se oma palkka täytyy kattaa myynnillä, joten tottakai kaikilla on huoli omasta toimeentulosta. Varsinkin, jos tilanne jatkuu vielä pitkään. 



Ahdistavinta tässä tilanteessa on se, että me yrittäjät ei voida tietää jatkuuko tämä kaksi viikkoa vai kaksi kuukautta. Kestäisin hyvin esimerkiksi muutaman viikon paussin myynnissä, jos tietäisin että kohta helpottaa. Voisin ottaa itsekin iisisti sen parin viikon ajan ja ajatella, että lomaillaan nyt kun on hiljaisempaa. Nyt ei kuitenkaan voi lomailla tai ottaa iisisti koska tämä voi kestää kuukausia eikä todellakaan firman kassa kestä kuukausien lomailua. Sama tilanne on toki monella palkkatöissä olevallakin kun työntekijöitä lomautetaan. Tämä on siis todella outo tilanne kun osa sanoo, että nauti nyt tästä kun on hiljaisempaa ja kyllä se helpottaa mutta minun oma luonne ei anna periksi tälläisessa kriisitilanteessa lomailla juurikin siksi, koska ei tiedä kuinka pitkään tämä jatkuu. Kelalta yrittäjät saavat tartuntapäivärahaa VAIN jos on määrätty karanteeniin ja sairaspäivärahaa, jos on itse sairaana. Eli tilanteeseen, jossa me yrittäjät ollaan terveitä mutta liiketoiminta käytännössä pysähtynyt, ei tietenkään mitään tukea saada. 


Osa yrittäjistä tietenkin loistavasti osaa käyttää tilanteen hyödykseen ja kehittää esimerkiksi verkossa tarjottavia palveluita. Näin muutamankin somepäivityksen, jossa oikein hypetettiin, että tämä tilanne pitää kääntää eduksi ja nyt vaan miettimään kaikkea uutta. Näinhän se oikeasti menee, että yrityksien täytyy muuttua ja kehittyä tilanteen mukaan mutta pakko kyllä sanoa, että tää tilanne on mulle ainakin niin raskas, että mulla ei oo yhtään intoa tai motivaatiota kehittää mitään uutta. Tämä yleinen paniikki ja median lietsonta on jotenkin todella raskasta. Kaikki suunnitelmat perutaan, kaupat ostetaan tyhjäksi, jatkuva epävarmuus ja yleinen ahdistava fiilis yhdistettynä yleiseen paniikkiin, ei oo ihan inspiroivin ympäristö kehitellä uutta. Arvostan siis suuresti niitä, jotka tällaisessa ympäristössä jaksavat jatkuvasti kehittää jotain uutta.

Tiedän, että lähes kaikilla on tällä hetkellä mielessä oma ja läheisten terveys mutta kannattaa myös miettiä, millaisen tilanteen tämä aiheuttaa taloudelle ja ihan jokaiselle yritykselle. Tämä ei koske vain pienyrittäjiä vaan esimerkiksi Finnair on antanut tulosvaroituksen ja Norwegian on lähellä konkurssia. Meidän yksinyrittäjien lisäksi toimeentulo on monella muullakin vaakalaudalla ja siksi olisi tärkeää, että kulutusta ei yhtäkkiä lopeteta. Kulutus pitää yritykset käynnissä ja siten takaa meille palvelut myös tämän viruksen jälkeen. 

Tulipahan ainakin opittua, että yritystoiminnassa mikään ei ole varmaa ja kaikki voi muuttua päivässä. 

One thought on “Välillä on p*rseestä olla yrittäjä

  1. Vittumainen tilanne kyllä. Tästä seuraa paskaa kaikille, yritykset nyt ottaa vastaan ensimmäisen aallon ja kyllä se puhaltaa duunareidenkin pussiin. Ainakin meidän jotka on pienissä yrityksissä töissä (ja matkailu-yrityksistä nyt puhumattakaan!). Minusta nyt kantsis tehdä vielä kipeämpi kiristys, että tauti ei leviäisi, jos sitä pystyy enää estämäänkään. Mutta siinä toivossa, että taudin kesto olisi sitten lyhyempi. Kiinassaha toi ny on vissiin rauhoittumaan päin, mutta siinäkin meni kuukausia. Valitettavasti ei omallakaan tilillä semmoisia summia ole, että turhia nyt uskaltaisi ostella, jos työttömyys uhkaa ennen kesää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top