Tietoa minusta

Jenni Ahokas – kosmetiikka-alan asiantuntija ja yrittäjä

Moi! Olen Jenni Ahokas, kosmetiikka-alan asiantuntija ja yrittäjä. Omistan Beautyko Import Oy:n, joka maahantuo ja jakelee korealaista kosmetiikkaa Suomessa ja Pohjoismaissa. 

Perustin ensimmäisen korealaisen kosmetiikan verkkokauppani 2017 kun ystäväni sai minut innostumaan korealaisesta kosmetiikasta. Innostuin tehokkaista ja ainutlaatuisista tuotteista. Ne olivat jotain erilaista, jota ei vielä länsimaissa juuri tunnettu.  Korealaisista tuotteista löysin myös mm. etanaseerumin, vastaavaa tuotetta ei länsimaalaisten brändien valikoimasta löydy. 2018 hyppäsin tuntemattomaan, irtisanoin itseni päivätöistä ja siirryin yrittäjäksi. Se on yksi elämäni parhaimmista päätöksistä sillä tässä sitä nyt ollaan, neljää maahantuontisopimusta ja yhtä yrityskauppaa myöhemmin.

Beautyko Import Oy on nykyisin Suomen suurin korealaisen kosmetiikan maahantuoja ja jakelija sekä B2B että B2C puolella. Yrityspuolella minulla on myynnissä seitsemän huippulaadukasta brändiä ja kuluttajapuolella verkkokaupoissani jopa yli 30. Asiakkaitani on mm. SOK, Tokmanni, Stockmann, Lyko ja Bangerhead, joten löydät huippulaadukkaita korealaisia tuotteita lähes 200 myymälästä ympäri Suomen. 

Minulla on alusta asti ollut tavoitteena innostaa yhä useampi suomalainen testaamaan korealaista kosmetiikkaa sillä niissä kohtaa poikkeuksellisen hyvä hinta/laatusuhde. Korealaisen kosmetiikan avulla saat siis parempaa vastinetta rahoillesi ja parempia tuotteita. Haluan oikeasti auttaa asiakkaitani ihonhoidossa sillä tiedän, kuinka vaikeaa on löytää hyviä ihonhoitotuotteita. Lue lisää korealaisesta kosmetiikasta. 

Yksi yrittäjäurani isoimmista jutuista tapahtui tammikuussa 2021 kun tein elämäni ensimmäiset yrityskaupat ja ostin Bearel Oy:n. Bearelin myötä sain kehitettäväksi kaksi uutta verkkokauppaa ja nykyisin pyöritänkin siis kolmea verkkokauppaa yhdessä tiimini kanssa.

Yrittäjänä olen erittäin kunnianhimoinen ja määrätietoinen. Olen tullut kosmetiikka-alalle 2017 täysin alan ulkopuolelta, ilman mitään kontakteja ja suhteita. Olen oppinut alasta äärimmäisen paljon ja päässyt jo opastamaan muutamia uusia yrittäjiä kosmetiikka-alan kiemuroista. Kosmetiikka-alaa säätelee mm. EU:n kosmetiikkalaki mutta suurin haasteeni kosmetiikka-alalla on ollut sen pienet piirit. Koko kosmetiikka-ala pyörii muutaman isomman yrityksen ympärillä eikä jalan saaminen oven väliin pienenä yrityksenä ole ollut helppoa. Kun aloitin yrittäjänä, Beautykon varasto oli yksi hylly makuuhuoneen nurkassa. Sieltä olen raivannut tien kohti maahantuontisopimuksia ja isompia jälleenmyyntisopimuksia Pohjoismaiden isojen toimijoiden kanssa. Toivottavasti pystyn auttamaan ja motivoimaan myös sinua kohti unelmiesi bisnestä, oli se sitten kosmetiikka-alalla tai jossain ihan muualla. Lue lisää kosmetiikka-alasta täältä.

Blogistani löydät tietoa kosmetiikka-alasta, korealaisesta kosmetiikasta sekä tietenkin säännöllisesti omat vinkkini ihonhoitoon ja tuotteisiin. 

Jos sinua kiinnostaa arkeni kahden yrityksen toimitusjohtajana kosmetiikka-alalla, löydät minut Instagramista @ahokasjenni

Terveisin,
Jenni Ahokas

Instagram Blogi

 

Kosmetiikka-alan asiantuntija

Perustin ensimmäisen verkkokauppani 2017 palavasta intohimosta korealaiseen kosmetiikkaan. Minulla ei ollut mitään kokemusta kosmetiikka-alasta eikä kontakteja toimijoihin. Haluan kertoa avoimesti yrittäjyydestä, kosmetiikka-alasta ja kiemuroista, jotta tulevilla uusilla yrittäjillä olisi edes hieman helpompi aloittaa.

Blogistani löydät paljon tietoa kosmetiikka-alasta mutta teen myös podcastia nimeltä Beautycast. Beautycastissa puhun kosmetiikka-alasta, maahantuonnista ja tietenkin korealaisesta kosmetiikasta. Beautycastin löydät Spotifysta.

Ota yhteyttä Beautyko